video1

Jarkon tarina

”Olin nuori isä, kun lapseni päivähoidosta soitettiin. He olivat kuulleet, että minulla on C-hepatiitti. Lapseni oli eristetty ja minua pyydettiin hakemaan hänet heti kotiin. Lapseni itki ja pelkäsi, että olin sanonut jotain väärää. Myös muiden lasten vanhemmille oli jo tiedotettu sairaudestani. Tuolloin toivoin, että henkilökunta olisi selvittänyt ensin, mitä C tarkoittaa.”

video2

Kimin tarina

”Oltiin kavereiden kanssa Thaimaassa. Otettiin porukalla tatuoinnit ja juhlittiin. Vuoden päästä siitä sain tietää, että olin saanut C-hepatiittitartunnan. Kuulin silloin, että C-hepatiitti tarttuu veren kautta esimerkiksi likaisista neuloista.”

video3

Railin tarina

”Työterveyshuollon tarkastuksessa todettiin, että minulla on C-hepatiitti. Olin kuin puulla päähän lyöty. Minun piti jäädä parin vuoden päästä eläkkeelle ja nauttia elämästä. Luin netistä, että C:n voi saada jo yhdestä huumekokeilusta, mutta eihän kukaan osaa nuorena varoa kaikkea. Jokainen on varmaan tehnyt jotain hölmöä, kun ystävä on yllyttänyt.”

Kuinka yleinen C-hepatiitti on?

Maailmassa on noin 180 miljoonaa C-hepatiittia sairastavaa²

viiva2

 Arviolta 3–4 miljoonaa saa C-hepatiittitartunnan vuosittain¹

viiva2

 Suomessa arviolta 20 000–30 000 ihmistä sairastaa C-hepatiittia²

viiva2

 Vuosittain todetaan yli 1 000 uutta tartuntaa. Eniten uusia tartuntoja todetaan nuorilla alle 30 vuotiailla³

C-hepatiitin tartuntatavat

C-hepatiittivirus tarttuu veren välityksellä eli riskialttiit tilanteet syntyvät kosketuksesta tartunnan
saaneen henkilön vereen. C-hepatiittivirusta vastaan ei ole rokotetta. Tartunnan voi saada¹:

 

likaisesta neulasta tai ruiskusta

viiva_oranssi

verivalmisteesta, jonka turvallisuudesta ei ole varmuutta

viiva_oranssi

huumausaineiden käytöstä yhteisillä injektiovälineillä

viiva_oranssi

steriloimattomalla välineellä tehdystä tatuoinnista ja lävistyksestä tai akupunktiohoidosta

viiva_oranssi

suojaamattomasta seksistä C-hepatiittitartunnan saaneen kanssa

 

taulukko2

Hakeudu verikokeeseen, jos epäilet altistuneesi
C-hepatiittivirukselle

Vasta-ainetesti

C-hepatiittivasta-aine veressä kertoo, onko veressä joskus ollut virusta. Vaikka verestä
löytyisi viruksen vasta-aineita, virusta ei silti välttämättä enää ole veressä. Elimistö on
saattanut hävittää viruksen, ja vasta-aineet ovat jääneet “todisteeksi” elimistön kamppailusta.
Usein tarvitaankin vielä toinen verikoe (PCR), jolla diagnoosi voidaan vahvistaa.

sininen_viiva

PCR-testi (polymeraasiketjureaktio)

Tällä testillä voidaan todeta, onko elimistössä C-hepatiittivirusta. Samalla nähdään,
lisääntyykö virus. Testin tulosten perusteella tiedetään, onko tutkittavalla virustartunta
vai ei ja onko tutkittava tartuttava vai ei4.

Älä jää yksin tartunnan kanssa:

viiva_oranssi

On olemassa valtakunnallisia ja paikallisia järjestöjä ja yhdistyksiä, joilta saa tietoa ja apua.
Näistä muutamia ovat: Munuais- ja maksaliitto (www.maksa.fi) sekä
Positiiviset Ry (www.positiiviset.fi) ko-infektiotartunnan (HIV/HCV) saaneille.

Tapahtumakalenteri

sininen_viiva

28.7. Maailman hepatiittipäivä

27.7.-31.7. C-hepatiitti puhuttaa Bassoradion Hikisessä iltapäivässä

A-klinikkasäätiö
Maistraatinportti 2
00240 Helsinki
puh. 09 6220 290
www.a-klinikka.fi

Munuais- ja maksaliitto
Kumpulantie 1A, 6. krs.
00520 Helsinki
050 3415 966 (klo 10–14)
www.maksa.fi

Suomen lumme ry
Katuosoite
00100 Helsinki
puh. 12345678
info@jarjesto.fi

AbbVie Oy
Pihatörmä 1 b
02240 Espoo
puh. 09 7518 4100
www.abbvie.fi

Positiiviset ry, HivFinland
Malminkatu 24 C
00100 Helsinki
puh. (09) 692 5441
www.positiiviset.fi

This is a unique website which will require a more modern browser to work!

Please upgrade today!